Mun laajasta levykokoelmasta on sanottava, että vaikka miten kausittain musiikinkuunteluni meniskin, niin mun parhaat albumit kautta aikojen on vaan aina aina aina

Kent - Du & jag döden
Yeah Yeah Yeahs - Show Your Bones
Mew - And the Glass Handed Kites
Deep Purple - Knocking At Your Back Door
Placebo - Placebo


Siinä kaikki kello 2:09

okei, joo, kiitos taas tästä. kastuin kahdesti ihan läpimäräksi ja lisäksi jouduin häpeämään sateenvarjoani koska sen oli pakko mennä sillä tavalla tyhmästi väärinpäin tuulenpuuskan takia, enkä saanut sitä edes takaisin entiseksi! plus se että näytin kamalalta kun menin työkkäriin, eikä tietenkään meikkipussi ollut tullut mukaan. ammatinvalinnassa ei mitään kummallista, tuntui oikeastaan aika hyvältä, vaikka paremmaltakin olisi voinut tuntua jos en olisi valunut vettä ja hytissyt sormet kohmeessa. kotimatkalla oli poikettava sokoksessa (edelleen hirvityksen näköisenä) ostamassa jauhelihakeittovärkit. nyt tuolla keittoni jo onneksi kiehuu onnellisesti ja pian minäkin saan syödä onnellisesti. ei ole onneksi enää kiire tänään mihinkään. höh, kurja keli kyllä tuolla. syksy se on, se niin.

madonna - celebration, jännitys, jännitys, jännitys, odotus, kutkuttava tunne sisällä, loputon hymyily, leipominen, tiskaaminen, pyykinpesu, pakkaaminen, lisää jännitystä, tekstiviestin kirjoittamista, kat deluna - unstoppable, kahvikupillisia, itsekseen tanssimista, 13:11, cheerios-muroja päivälliseksi, sukkahousujen korjaaminen kynsilakalla, cascada - evacuate the dancefloor, rahatilanteen tarkistaminen, kauppalistan laatiminen, t.A.T.u - robot, onnellista kihinää. miau.

SITTENKI PLACEBOLIPUT, MIAUUUUU so happy so happy ♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥

Aaa, kuolen pian, en voi ajatella mitään muuta, en mitään mitään mitään. Antakaa minun rauhoittua kiltit! Toivon ja odotan sitä sydämestäni koko ajan. Ei tässä muuta. Sisälläni kihisee ja kihelmöi, ei tälle voi mitään. Hullua ja uskomatonta. Voi ei! Sekoan jos en saa huutaa!

- 152 päivää
- kypros, protaras ensi vuonna
- 8kk ♥
- no more stories are told today I'm sorry they washed away no more stories the world is grey I'm tired let's wash away


ps. rami lähti vartti sitten ja romahdin tutuksi käyneellä tavalla eteiseen, mutta nousin ylös nopeammin kuin viime sunnuntaina ja katsoin peilistä surkeaa olemustani. pyyhin kyyneleet kiihtyneesti ja tuijotin mustia silmiäni. päätin ryhdistäytyä ja tein ulkomuistista lettutaikinan ja se tuolla nyt muhii tai mitä tekeekään. katson kaksi tornia-elokuvan ja teen vohveleita ja koetan olla onnellinen. huomisesta alkaen on iltavuorojakin, ja saan siis nukkua aamulla pidempään. joten tiedoksi tainalle: on iloisiakin asioita, mutta niitä on joskus ilmeisesti vain etsittävä suurennuslasilla. hyvä juttu on, että ne silti ovat siellä.

elämä on ihanalla tavalla kurjaa. tai kurjalla tavalla ihanaa, en ole aina oikein varma.

No niin, eilinen RMJ-päivä ei ollut mikään häävi koska tuntui ettei siellä ollut ihmisiä lainkaan, vaikka siellä niitä olikin. Olin selvästi alipukeutunut, koska ajattelin että pukeutumalla kesäisesti ei ehkä sataisi. Lopputulos oli kuitenkin se, että hytisin kylmästä kun oltiin Nightwishin keikkaa katselemassa. Niin, Anette on ihana jotenkin, en tiedä miten kauan se on ollut vaaleatukkainen mutta se tukka sopi sille ja se neiti on muutenkin tosi vau.

Tuli juotua liikaa siihen nähden mitä olin ajatellut, mutta ne vadelmasiiderit olivat vaan niin hyviä. Lighteja, heh. Vessajonossa oli eräs poika, jolla oli Adrien Brodyn nenä ja katselin sitä siinä tovin. Ehkä se luuli että olin kiinnostunut, mutta kun minun vain oli pakko hymyillä sille.

Tämän päivän RMJ:ltä odotan enemmän, koska näen Tehosekoittimen ja mietin millainen Otto mahtaa olla ♥ toivottavasti sillä ei ole viiksiä. Täytyy mennä tosi tosi ajoissa lavan eteen.

Joo, kuten huomaa, ei minulla ole mitään järkevää asiaa taaskaan? Ei? No ei kyllä. Tänään meillä on jotain mangokuoharia. Minulla on jokin persikka- ja mangovillitys nykyään. Kaiken täytyy olla mangoa tai persikkaa tai vaaleanpunaista. Kunpa tänään ei sataisi!

Hei hoi, täällä minä istun tuore ja lämmin kahvikupillinen tuossa vieressä. Pitkästä aikaa journalissa, pitkästä aikaa koko netissä... netti on siis ollut poikki melkein viikon, koska ei ollut rahaa maksaa, heeh. Mutta muuten kaikki on ihan kivasti ja melkein mallillaan. Tänään on taas ollut ihmeellinen maanantai, koska en tunnista näitä päiviä oikein tavallisiksi arkipäiviksi - kun ei ole työtä eikä koulua, tuntuu kaikki melkein aina lomalta. Weird?

Mutta! Tänään pistin hienoimmat Vagabondini jalkaan (koska viimeinkin oikean nilkkani ilkeät rakot antoivat minun kävellä niillä ilman, että sattui) ja tein pienen kierroksen Isokarhussa. Tai siis Tiimarissahan minä kävin ostamassa kutsukorttivärkkejä. Oli paljon kaikkea hienoa mitä tahtoisin ostaa juhliini, kaiken maailman pöytäliinoja ja lautasliinoja ja laseja ja kynttiläasetelmia varten jotakin... mutta en ostanut. Hyvä minä.

Sen sijaan ostin varsin ihanan valokuva-albumin ja kävin optikolla. Kengät kopsuttivat kotimatkalla mukavasti ja aurinko häiki. Kotona jumppasin tunnin ja söin tonnikalaa. Nyt vielä pitäisi laittaa noita satoja valokuviani järjestykseen ja tuonne albumiin. Minä sydän pienet, järjestelmälliset ja tarkat projektit.

Tällaisia päiviä minulla on ollut tähän asti, mutta kaupunkikierrosten sijaan olen ollut vetelys ja istunut vain viileässä kirjastossa kun Rami on ollut töissä. En ole lukenut Houkutuksen jälkeen mitään kirjojakaan, pelkästään sarjiksia. Tuntuu ihan pikkutytöltä. Täksi viikoksi on kyllä hommia, koska rahan ansaitsemiseksi iskä sanoi että saan kunnostaa terassin (siivota, maalata) ja pestä ikkunoita ja muuta rääkkiä. Mutta mieleistä rääkkiä since I really need the money. Saan myös auttaa puutarhan kevätkunnostuksessa, koska meille tulee uusi nurmikko. Iskä ja Riitta on nykyään jotain ihan merkillisiä viherpeukaloita.

Tuulian ja Terhin kanssa olen sopinut olemisia, tulee varmasti kivaa. Ei olla nähty tosi pitkään aikaan, varsinkaan Terhin kanssa! Torstaina Kinossa on myös Scandinavian Music Group, sinne pitäisi mennä. Ihanaa.

Ai niin, ja perjantaina menen äidin kanssa syömään ja shoppaamaan. Uusikuu ja Epäilys tarttuvat varmasti mukaani. ♥ Joo. Aamunkoita odotellessa.

Huomenna menen ostamaan:
– Uusikuu- kirjan (lisää Edwardia ♥ ♥ ♥)
– juhlakengät
– juhliin pikkulaukun
– vyötärövyön
– korvakorut (ett måste)

Huomenna pitää käydä:
– kirpputorilla pöytä varaamassa & katsomassa vähän hintaluokkia (itselläni on siis neljä pahvilaatikollista myytäviä vaatteita...)
– passikuvassa

Sain kirjani sitten loppuun.
    Vähän masentelee kun ei saa jatko-osaa heti omiin käsiin, mutta enköhän jaksa odottaa paria päivää.
    Luultavasti tulen hulluksi ennen sitä, mutta olen piristänyt itseäni katselemalla vaikka mitä kuvia, vaikka toisaalta tulin niistäkin osittain haikeaksi koska ne herättävät herkkiä muistoja. Yläaste, kesät, erilaiset ajat ja unohtuneet tutut ja muuta dramaattista sellaista.

Etsin tietoa, mutta en tiedä miksi. Mielenrauhaa minun pitäisi etsiä. Pyörin täällä ihan pallo hukassa, mikä minua oikein vaivaa? Höh. Tekemistä minulle ja heti. Menin lattialle makaamaan ja katsoin eilisen Ellen DeGeneresin uusinnan.

. . . Ja sitten keitin kahvia.
. . . Ja sitten nypin kulmani.
. . . Ja sitten lakkasin varpaankynteni.

En ole avannut edes verhoja tänään. Minkähänlainen sää ulkona on? Mieleni on niin levoton, että voisin lähteä lenkille. Mutta toisaalta olen niin levoton, etten jaksaisi tehdä sellaisia suunnitelmia ja ehkä suunnitelmien tekeminen ei tällaiselle mielelle olekaan soveliasta. Täytyy ottaa rauhallisesti. Ei lisää kahvia. Ehkä teetä.

Tuntuu, että olisin muuttumassa tai muutoksen partaalla, niin että en minä tiedä. En pysy paikallani. Tuuliviiri.

Tuli oikeasti ihan vihainen olo ja masentaa. En vieläkään tiedä mitä teen. Aihe on ollut polttavana muiden suussa jo pidempään, mutta minä olen yrittänyt olla ajattelematta sitä. Tosin siinäkin olen onnistunut huonosti.

     Totuus #1: Minulla ei ole varaa molempiin.
     Totuus #2: Minulla ei ole seuraa molempiin.

Mitä minä teen? Tämä on kamalaa. Pitääkö niiden välttämättä pistää minut valitsemaan rakkaimpieni väliltä? Miksi ne eivät voineet vaan olla yhdessä ja samassa paikassa? Mew vai Placebo? Mew vai Placebo????

En tiedä, en pysty päättämään. En halua. Seriously, kuolen.

So this is interesting. Miksei mua jännittänyt yhtään eilen? Ei yhtään. Eikä edes sitä ennen jännittänyt yhtään. Miksei? Onko joku vaihtanut mun aivot johonkin mössöön? Tyypillisintähän olisi ollut että ihmiset olisivat nähneet mut ihan sekaisin jossain ryntäilemässä ja kiljumassa. Tai edes pikkuisen raivoamassa jollekin pahaa aavistamattomalle. Esim. Riitalle. Paitsi että yleensä en raivoa Riitallekaan suoraan päin naamaa. Raivoan vaan iskälle ja toivon että se kertoisi sille. No joo, mutta poikkesin.

Selventääkseni juttua sanonkin, että tänään oli äikän tekstitaito. Kun sitten numerolla 52 pääsin saliin ja istuin paikalleni, jalat löi ihan muusiksi ja hengitykselle kävi jotain... hmm, metkaa. Niin, tosiaan, kuvittelin vähän että nytkö minä sitten pyörryn mutta onneksi en. Arkki tuli pöydänkulmalle ja luin rauhassa ne viisi tehtävää.

Tuossako tuo oli? Neljä leipää ja neljä mandariinia eväinä - meni ehkä puolikas mandariini. Ja sitten tietenkin huomasin heti ulos päästyäni miten kauhea nälkä mulla oikein oli. Puoli kahdelta nimittäin olin valmis. Siis mitä? Ei, luulen itse asiassa suoriutuneeni ihan hyvin (kirjoitin 2,3 ja 5). Niin että kyllä mut voi sitten murhata vapaasti jos nyt tämän iloisuuden jälkeen saankin huomata olleeni pahimman kerran väärässä! Heh heh.

Viikonloppu alkaa ja lukuloma alkaa ja. Ja ja ja. Mitähän olen ehtinyt jo unohtaa? Ensi viikon kuuntelut ehkä?

En löydä tärkeitä papereitani ikinä mistään. Aloitan niiden hakemisen liian myöhään, ja joka kerta päädyn hermoilemaan yksinäni samalla kun sitten käännän huoneen (sängynpohjallisia ja hyllynpäällisiä myöten) ylösalaisin. Koska kuitenkin. Mistä sitä tietää onko itse hullu?

En tiedä. Vika on ehkä minussa. Sen jälkeen, kun huone alkaa muistuttaa jonkun vanhan ihmisen sekaista ullakkoa, se näyttää luultavasti tältä. Enkä minä tietenkään jaksa laittaa kaikkia tavaroita edes takaisin paikoilleen. Sitten istun polvillani kaikkien vaate- ja roinakasojen seassa ja satun hymyilemään itsekseni. Minulla on ollut kenties maailman ihanin viikonloppu.

Ulkoilma on tänään kyllä osannut huijata minua. Siis ihan totta: Sisällä katselen kaikessa rauhassa keittiön ikkunasta pihalle ja kaipaan raitista ilmaa. Ajattelen, kuinka olisi hauska käydä vähän pihalla, ehkä kävelemässä tai jotakin. Sitten minä menen ja jäädyn heti. Siis ihan heti. Pakko tulla takaisin sisälle - tuntuu niin nujerretulta. Jos olisin edelleen pieni, tuollainen lumimäärä sekä pakkanen ei olisi ongelma eikä mikään. Luultavasti minulla olisi pinkit Lassie-haalarit ja pipo niin syvällä päässä etten voisi nähdä edes eteeni. Ja nenä vuotaisi.

Ja sitä paitsi silloin äidin olisi täytynyt huutaa meidät Jenskun kanssa takaisin sisälle, koska ei itse oltaisi ymmärretty ajasta mitään. Ja me varmaan oltaisiin vieläkin huudettu: "Ei! Eikä, eikö saataisi olla vielä vähän aikaa?" Ja siihen äiti olisi varmaan sanonut, että: "No olkaa nyt sitten vielä vartin", mikä olisi tarkoittanut oikeasti puolta tuntia.

No joo. Nyt minä kuitenkin poikkesin satuilemaan tällaisia, vaikka minun piti etsiä supertärkeitä koulupapereitani. Olen oikeasti ihan paniikissa. Huomenna joudun puhumaan varmasti jokaiselle opettajalle, enkä kestä jos ne eivät usko minua. Hei hei, entä jos en pääsekään mistään kurssista läpi? Pliis, pääsen pääsen pääsen. Pakko päästä.

No jaa. Toisaalta, voi lukion käydä neljässä vuodessakin (jos se siihen menee). Ehkei se ole ihan huono vaihtoehto. Mutta ensisijaisesti tahtoisin kyllä valmistua samaan aikaan kavereideni kanssa ja sanon siis Ei kiitos typerälle vatsalleni. Tai yritän ainakin.

Elämäni YO-lakin jälkeen?

Kummallista. Toisaalta on vapaus mutta toisaalta elämä näyttäisi olevan suuri kysymysmerkki. Täytyy tunnustella mitä itse tahtoo - onko haaveita, suunnitelmia tai toivomuksia? Siispä täytyy katsella sen mukaan, minkälaisia mahdollisuuksia on jatkaa. Ja minne sitä sitten lähtisi?

Minulla on kyllä joitakin ajatuksia siitä, mitä tahtoisin opiskella lukion jälkeen - en vain oikein osaa sanoa varmaksi mitään. On hankalaa päättää onko jokin ensisijainen vaihtoehto, sillä ne tuntuvat vaihtelevan vähän väliä. On huojentavaa kuitenkin tietää että en ole ainoa, joka ei vielä tiedä mitä tahtoo. Ja onhan tässä vielä aikaa.

Kuvittelisin jääväni kuitenkin Poriin huolimatta kaikista muuttohaaveistani. Tiedossa olisi mukava oma asunto, ja taidan olla muutenkin kiintynyt tähän kaupunkiin. Sen näkee sitten, minä ajattelen - ja täytyy kyllä olla iloinen jo siitä, että on sitten lukiosta päässyt kunnialla.

Eniten kai odotuttaa se oma asunto, kuten varmaan monia muitakin. Saa ajatella että on ihan omassa kodissaan. Yo-lakin jälkeen voisinkin siis odottaa itsenäisyyttä itseltäni. Asioilla on kuitenkin tapana järjestyä, joten tässä asiassa ajattelin olla murehtimatta sen kummempia.

How did we get here? I used to know you so well.

Puhuin asioista, jotka merkitsevät paljon ja joiden kanssa sotkin itseni ja solmuilin. Oli hankalaa, mutta onneksi kyseessä oli sellainen ihminen, jonka kanssa puhuminen ei yleensä kaduta. Hengitettiin kylmää ilmaa ja käveltiin, vaikka minä hyppelehdinkin aina kun tuntui viluiselta. Pelättiin lintuja, niitä lähti yhtäkkiä miljoona yhdessä parvessa meidän yläpuolelta. Sitten se puhui, minä kuuntelin, minä puhuin, se kuunteli.

Polku oli kai juuri kilometrin mittainen. Vai oliko se tasan? En tiedä. Mentiin useamman kerran. Hallin yllä oleva kuunsirppi sai vain tummemman taustan taivaastaan sitä mukaa, kun aurinko karkasi ja mitä kertoja me käveltiin. Oli kyllä aika ihmeellistä - välillä piti ihan pysähtyä ja tuijottaa suu auki taivaalle. Hienoja tähtiä. Jotenkin elän aina siinä uskossa, että tähdenlennon näkee kyllä jos päättää katsoa tarpeeksi kauan taivaalle.

Onko tämä todellakin joulukuu, mietin. Poskia kyllä kirpisteli kylmästä, mutta muuten olisi voinut kuvitella, että olisi maaliskuu. Palattiin sitten kotiin, enkä minä nähnyt tähdenlentoa. Olen istunut sohvankulmassa huovan alla. Join omenateetä ja vein isältä salaa sen suklaalevystä rivillisen.

Huomenna on uudenvuoden aatto. Luulen, että voin odottaa erinäisiä mukavuuksia. Toisaalta, mistä minä tietäisin. Jotenkin kai tahdon ajatella (tai uskotella) taas hölmösti, että ehkä sitten ensi vuonna olen erilainen, uusi, parempi. Niin. Ehkä sitten.

Viivoja ennemminkin. En oikein nyt saa mitään järkevää ulos itsestäni. Kuumaa mehua tulossa ja pipareita löytyy, mikä on siis ihanaa, vaikka huomisen läksyjä ei olekaan tiedossa ja minua aivastuttaa. Kurkku on myös ollut aika tuima ja olen ollut bassoäänestäni aika laillakin tietoinen, mutta joo. Tulisinpa edes kipeäksi! Se olisi sillä ohi, mutta inhoan tällaista olen melkein-vähän-ehkä-kipeä- touhua sillä sitten täytyy odottaa sitä viimeistä merkkiä jolloin saa jäädäkin sängynpohjalle ilman huonoa omaatuntoa.

- lyhyt koulupäivä (12-14:30)
- vain psykologiaa ja enkun ainekurssia, joka tarkoittaa siis sitä ettei repussa ollut kuin yksi vihko ja penaali (ja jostakin kumman syystä lyijykynä oli sitten jäänyt kotiin), paitsi no, löytyi repusta myös lehti jos toinenkin ja sanakirja
- poljin kotiin lumisateessa ja pidin siitä, vaikken nähnytkään oikein mitään
- olin Eeron ja äidin kanssa kaupungilla ja ostin Bridan
- äiti sen sijaan osti minulle ihanimman joulujuhlamekon ikinä (♥) ja kaksi lasia


Niin niin niin. Huomenna on jo perjantai. Onpa luonnontonta kun pitää herätä ennen seitsemää! Nyt olen tottunut jo tähän, että voin mennä kahdelta yöllä nukkumaan ja herätä sitten kymmeneltä.

Jostakin syystä itketti vähän kun avasin pyörääni. Alahuuli vapisi, en tahtonut paljastua, joten katsoin vain sitä päin hymyillen varovaisesti ja nostin kaulahuivia enemmän kasvoille. Se ei hymyillyt. Katsoi vain silmiin jotenkin läpitunkevasti, ja piti kädestä kiinni jotakuta toista.

Ollapa tämän enempää enää material girl ja kaikkea, mutta hei: omistan nyt maailman ihanimmat kengät!

Pitää lukea oikeasti maantietoa, mutta kuitenkin vedän ne kengät koko ajan uudelleen ja uudelleen jalkaani ja menen peilin eteen kokeilemaan kaikkia vaateyhdistelmiä ja intoilen että nämä ovat täydelliset, nämä ovat minun, nämä ovat kauniit, nämä ovat ihanat! Mutta sitten en kuitenkaan laita mitään tavallisesta poikkeavaa kouluun. Tavallinen tarkoittaa farkkuja, lenkkareita, t-paitaa tai toppia ja siihen päälle svetaria. Yleensä ruskeaa tai mustaa. Jos en jaksa kiinnostua vaatteista jonakin aamuna, laitan vain maailman parhaat reebokit jalkaan. Nekin ovat yleensä täynnä kissankarvoja.

Mitäs muuta? Ostin tänään uuden kynttilänkin ja sellaisen ihmeellisen lasikipan, jonne voi sitten pistää kynttilän. Tai siis tuikun. Miksi sitä sitten kutsutaankaan.

Voisiko joku sitä paitsi mennä pian naimisiin ja lähettää minulle kutsun? Olen viime päivien aikana jotenkin hirveän paljon kaivannut häitä. Näin viimeksi Puolassa osan siitä ihmeellisestä hääseremoniasta, jossa morsiuspari istui tuoleissa ja se suuri, kaunis kirkko oli täynnä väkeä. Ulkopuolisetkin pääsivät sinne tuosta noin, kuten meidän ryhmä. Minä ja Tuulia meinattiin ihan itkeä siellä vaikkei mitään siitä puheesta ymmärrettykään.

Mutta siis! Tahdon nähdä hääpuvun ja hääkampauksen ja kaikkea sitä tanssia ja sitä rakkautta, sitä rakkautta, siis mikä klisee minä olen...! Tosin I don't care if you don't mind.